Juha Söder

Mr. Jazz

"Juha Söder on toiminut Lapin läänin ohjaavana läänintaiteilijana runsaan puolen vuoden ajan. Työkenttä on mielenkiintoinen, eikä toki aivan tuntematon ennestäänkään. Söder on näet aina ollut kiinnostunut nuorten musiikinharrastuksen edistämisestä. Nytkin hän on työssään asettanut nuorten kouluttamisen etusijalle.

Tänä kesänä Söder on ollut vetämässä neljää nuorille suunnattua musiikkileiriä. Näistä viimeisin päättyi viikonvaihteessa Seventtijärvellä. Vaikka kurssi sattuikin pahimpien hillakiireiden aikaan Ylä-lapissa, oli mukana sentään viisitoista nuorta harrastajaa, osa aivan aloittelijoita, osa jo pidemmälle ehtineitä. Kurssi oli avoin kaikille kiinnostuneille; rahakaan ei voinut ratkaista osallistumista, sillä kurssimaksu oli muodolliset 70 markkaa. Kustannuksista vastasivat Inarin kunta ja kansalaisopisto. Opettajina toimivat Söderin ohella Erkki Kaikkonen, Pentti Paakkola ja Harri Raudaskoski."

Lapin Kansa 13.8.1986

Juha Söder
Paikkakunnat: Rovaniemi
Aktiiviura: 1980-luku, 1990-luku, 2010-luku
Tyylisuunnat: fuusiojazz, jazz, rock
Soittimet: rummut
Yhtyeet: Bad Case
Juha Söder Group
AAHO
Arctic Big Band
Muuta: Valokuva 1986 (c) Lapin Kansa. Bändileiri Sevettijärvellä.
Liitteet: Rovaniemi sai LP:n 46 muusikon voimin