Niko Valkeapää

Niko Valkeapää on saamelainen lauluntekijä ja laulaja, edesmenneen Nils-Aslak Valkeapään kummipoika. Niko onkin uudelleensovittanut monia Nils-Aslakin kappaleita omille levyilleen.

Vaikka Valkeapään kappaleet nojaavatkin vahvasti saamelaiseen perinteeseen, ne eivät silti ole perinteisiä joikuja. Hänen musiikkinsa ammentaa paljon nykyaikaisesta sähköisestä popista. Hän on luonnehtinut laulujaan saamelaiseksi independent-musiikiksi, saamelaisen uuden aallon edustajiksi.

Valkeapää on voittanut Koutokeinon Grand Prix-laulukilpailut kahdesti, vuosina 1994 ja 1995. Vuonna 2003 hän voitti esikoislevyllään Spellemann-palkinnon, norjalaisen Grammyn. Vuotta myöhemmin hän voitti eurooppalaisten vähemmistökielten Liet-laulukilpailun, jossa hän oli myös yleisön suosikki. Tupla-albumi Birrat Birra julkaistiin vuonna 2008 ja se voitti kaksi norjalaista kansanmusiikkipalkintoa.

Valkeapää on esiintynyt festivaaleilla ja konserteissa niin Euroopassa kuin Brasiliassa ja Japanissa asti. Hän on asunut vuodesta 1990 lähtien Koutokeinossa, Norjassa.

Lähde:
Lehtola, Jorma: Laulujen Lappi: tarinoita haavemaasta, s. 224, 2007.

Niko Valkeapää
Paikkakunnat: Enontekiö, Koutokeino
Aktiiviura: 2000-2009, 2010-luku
Tyylisuunnat: folk, laulelmat, maailmanmusiikki, saamelaiset
Soittimet: laulu
Soolojulkaisut: Niko Valkeapää (2003 Duippidit)
Sierra (2004 Duippidit)
Ima ipmašat : mánáidlávlagat (2007 DAT)
Birrat birra (2008 Duippidit)
Heahtá sálbmajoavku 4-5 (2008 Sámediggi)
Beginner's guide to Scandinavia (2010 Demon Music Group)
ÄÄ (2012 Duippidit)
Gusto (2012 Duippidit)
Rafi (2015 Duippidit)