Ari Hietala

Ari Hietala on tullut rovaniemeläisille tutuksi taitavana heavy-kitaristina ja laulajana sekä myös vuosistaan Musiikkimestarit-liikkeen asiantuntevana myyjänä. Hän syntyi Pohjanmaan Laihialla ja aloitti 14-vuotiaana samanikäisten kavereidensa innoittamana kitaransoiton. Lisäpontta soittohommiin antoi myös kaverin isoveljen bändi, jonka harjoituksia kaverukset seurasivat silmät ja korvat tarkkana ikkunan takaa.

Akustinen Landola jäi sivuun, kun Hietala sai hankittua kesätyörahoillaan sähkökitaran Vaasan Unisoundista. Uusi soitin oli Epiphonen metallinhohtomusta Flying V, jonka hän kytki Ibanezin satawattiseen vahvistimeen ja samanmerkkiseen TS10-säröpedaaliin. Tällä arsenaalilla nuori heavymuusikko soitteli vuorotellen kaverinsa kanssa levyjen mukana: Manowaria, Rainbowta, Gary Moorea ja muita 80-luvun tunnettuja heavy-bändejä ja artisteja. Kappaleiden opettelu tapahtui korvakuulolta, nuotteja tai muita kirjallisia apuvälineitä ei käytetty.

Hietalan ensimmäinen bändi oli Laihian seurakunnan yhtye Namika, jota seurasivat lukuisat eri kokoonpanot, joista mainittakoon muun muassa Invasion (myöhemmin Heatc’ker ja High Gear), Holy Traitor ja Stalin, jossa hän soitti rumpuja. Vuosina 1992–2003 toiminut Mindscape (alkujaan Hatred) julkaisi vuonna 1999 omakustanteen, joka äänitettiin Mika Sundqvistin MSL-studiolla Kihniössä. Bändi keikkaili myös ahkerasti lähinnä ympäri Pohjanmaata lämmitellen mm. Sonata Arcticaa ja Sentencediä sekä esiintyen kolmesti Nummirock-festivaaleilla. Muutettuaan vuonna 1995 Vaasaan Hietala elätti itseään parturikampaajana ja lauloi vapaa-aikanaan Enormityssä, jonka repertuaari koostui Yngwie Malmsteen-tyylisistä cover-kappaleista.

Rovaniemelle Hietala muutti Jyväskylästä vuonna 2003 ihastuttuaan kaupunkiin suuntautuneilla keikkamatkoilla sen välittömään ilmapiiriin. Sosiaalisena persoonana hän tutustui jo seuraavana vuonna paikallisiin muusikoihin Lappia-talon suuressa Lust of rock -tapahtumassa. Hietala saikin mieluisan pestin Cafe Tivolista, jossa hän työskenteli yli viiden vuoden ajan milloin dj:nä, milloin roudarina ja ääni- ja valoteknikkona. DJ-uran mieleenpainuvin juttu oli Hietalan mukaan pistää Lordin Hard rock hallelujah soimaan viisuvoiton varmistuttua: koko Tivoli ”räjähti”. Vuodesta 2008 vuoteen 2016 Hietala työskenteli em. soitintarvikekaupan myyjänä. Vuonna 2019 Hietala palasi 2,5 vuoden ajaksi vanhaan päivätyöhönsä parturiksi, kunnes syksyllä 2021 hänet valittiin Rovaniemen kaupunginkirjastoon kirjastovirkailijaksi.

Hietala on toiminut Rovaniemellä lukuisissa eri bändeissä ja projekteissa, joitten musiikillinen skaala ulottuu metallimusiikista häävalsseihin. Omaa raskaampaa musiikkia soittaneista yhtyeistä pitkäikäisin on ollut Devilstomp, joka julkaisi kaksi omakustanne-EP-levyä. Eniten töitä on riittänyt ympäri Suomea keikkailevan The Bilebändin riveissä, jossa Hietala on soittanut vuodesta 2014. Hietala on soittanut myös Forbidden Fruits- ja Nasty Habits –bilecoverbändeissä, tehnyt musiikkiteatteria sekä toiminut useassa raskaamman rockin tribuuttibändissä laulajana ja kitaristina, joista mainittavimpana Angus Youngin rooli AC/DCn klassista materiaalia soittaneessa Brian Johnson Big Bandissa.


Ari Hietala
Taiteilijanimi: Arppa
Paikkakunnat: Rovaniemi, Laihia
Aktiiviura: 1986-1989, 1990-luku, 2000-2009, 2010-luku, 2020-luku (1986 - )
Tyylisuunnat: heavy rock, rock
Soittimet: kitara, laulu
Yhtyeet: Brian Johnson Big Band
Devilstomp
Sinfect
The Bilebändi