Jarkko Honkanen

Jarkko Honkanen on rovaniemeläinen laulaja-lauluntekijä joka on keikkailut tanssilavoilla vuodesta 2004 lähtien, jolloin hänen ensisinglensä Rakkauden Kellot ilmestyi. Ensisinglen jälkeen Honkanen on keikkaillut ahkerasti ja julkaissut kolme levyä joista viimeisin vuonna 2012.

Listasijoituksia ovat niittäneet kappaleet kuten Rakkauden kellot, Jäit vierellein ja Haaveiden harhaa. Viimeksi mainittu nostettiin vuonna 2008 kymmenen äänestetyimmän kesähitin joukkoon. Jarkko on vaikuttanut tuotannollaan myös usealla kokoelma- ja hyväntekeväisyyslevyllä.
Laulujaan hän on esittänyt usean kokoonpanon riveissä, joiden tyylisuunnat ovat olleet suomirockia, rautalankaa ja tanssi-iskelmiä. Televisioyleisö muistanee Honkasen Kemijärvelle sijoittuvasta Taivaan tulet TV-sarjasta, jossa hän on esittänyt musiikkia useampaan otteeseen.

Hänen viimeisin Kaksi kaunista –single julkaistiin Kesäkuussa 2014. Kuukautta myöhemmin Jarkko Honkanen esiintyi Tangomarkkinoiden finaalissa saavuttamatta kuitenkaan itse kruunua. Jarkon vahvimmat puolet ovat hänen mukaansatempaavat esiintymiset, jotka viimeistellään hänen persoonallisen äänensä avulla. Hänet voi nähdä esiintymässä Taiga- orkesterin kanssa ympäri Suomen.

Lähteet: Jaakko Honkasen kotisivut.

Jarkko Honkanen
Taiteilijanimi: Sulo Armas
Paikkakunnat: Rovaniemi
Aktiiviura: 2000-2009, 2010-luku
Tyylisuunnat: iskelmä, tanssimusiikki, viihdemusiikki
Soittimet: laulu
Yhtyeet: Jarkko Honkanen & Taiga
Sulo Armas & Pilvilinna
Soolojulkaisut: Maailman teille (Power-GoodPrea)
En ole yksin/Rosalie (2000 Pop'n Roll Records)
Jarkko Honkanen (2005 J3N)
Pohjoisen tähdet : tanssimusiikkia Lapista II (2006 Velhonpetsi)
Vuoden jokaisen (2006 Jarkko Honkanen)
Luu kouraan jää (2007 Power-GoodPrea)
Haaveiden harhaa (2007 Jarkko Honkanen)
Hetken kestää onni kerrallaan (2009 Power-GoodPrea Oy)
Illaksi kotiin (2010 Power-GoodPrea)
Vanha 100 A (2010 Power-Goodprea)
Äidille (2010 Power-GoodPrea)
Illaksi kotiin (2010 Power-Goodprea)
Jos kipinä syttyy (2011 Lasse Hoikka)
Ennen kuin aamu koittaa (2011 Lasse Hoikka)
Mustat silmät (2013 Lasse Hoikka)
Jäit vierellein (2014 Sony Music)
Kaksi kaunista (2014 Sony Music)
La bella vita (2014 Sony Music)
Vaeltaja (2017 Lasse Hoikka)
Muuta: Valokuva julkaistu ohjelmatoimisto Oktaavin luvalla.