Ritva Palukka

Pohjalaiset sukujuuret omaava Ritva Palukka (nyk. Lindroth) varttui Rovaniemellä. Hänen laulu-uransa käynnistyi koulun pikkukuorossa ja hän alkoi tehdä keikkoja Pohjois-Suomessa Tommi Lainkarin yhtyeessä jo kouluaikoina. 13-vuotiaana hän voitti iskelmälaulukilpailut Rovaniemellä kappaleella ”Kuinka rakkaus alkaa”.

1960-luvun puolivälissä Palukka vaihtoi paikkakuntaa Rovaniemeltä Lahteen. Kevättalvella 1965 Musiikki Fazerin edustaja Pekka Härkönen osui paikalle kuuntelemaan Palukan esiintymistä ja tarjosi hänelle saman tien levytyssopimusta. Ensilevytys oli iskemäklassikko ”Vahanukke”. Palukka otti laulutunteja ja häntä alettiin kuulla radiossa, televisiossa ja jopa magnetofoninauhoilta. Hän oli ensimmäinen lappilainen television Nuorten tanssihetkessä ja Poppiksessa.

1960-luvun jälkipuoliskolla Palukka sai pidempiaikaiseksi orkesterikseen The Esquiersin, jonka kanssa hän esiintyi lähes yksinomaan tanssilavoilla. Hän lauloi jonkin aikaa myös Esko Järvisalon seitsenhenkisen orkesterin solistina.

Ennen pitkää Palukka kyllästyi jatkuvaan matkusteluun. Hän päätti muusikonuransa vuonna 1971 vetäytyen perhe-elämän ja normaalin päivätyön pariin.


Lähteet:
Latva, Tony & Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa.
Lehtola, Jorma: Laulujen Lappi – tarinoita haavemaasta, s. 147-148, 2007

Ritva Palukka
Paikkakunnat: Rovaniemi, Lahti
Aktiiviura: 1960-luku, 1970-luku
Tyylisuunnat: tanssimusiikki, viihdemusiikki
Soittimet: laulu
Yhtyeet: Tommi Lainkarin Yhtye
Soolojulkaisut: Vahanukke, laulava nukke/Tunnustaa ei saa (1965 Fazer)
Yhdet ainoat autonvalot/Mä tahdon olla erilainen (1965 Fazer)