Hannu Raudaskoski

Lahdessa syntyneen Hannu Raudaskosken vanhemmat olivat musikaalisia ja etenkin äidin jatkuva tuki on ollut tärkeää Hannun artistin uralla. Hannun ollessa 10-vuotias perheeseen hankittiin levysoitin ja kokoelma vinyylilevyjä. Mieleen on erityisesti jäänyt Tom Jones, jota Hannu kuunteli paitsi levyltä myös televisiosta.

Kitaraharjoitukset saivat alkunsa kotoa Harri-veljen kautta. Hannu innostui veljensä kitarasta ja soitto-oppaasta niin paljon, että äiti hankki hänelle omankin soittimen. Hannu oli yksi veljensä vuonna 1973 perustaman Rectum Group-nimisen bändin jäsenistä. Hänestä tehtiin bändin basisti koska hän oli huonoin kitaristi. Bändi soitti rock-, rockabilly- ja blues-tyyppistä musiikkia ja yksi jäsenten suosikkiyhtyeistä oli Hurriganes. Jäsenten pyrkimyksenä oli soittaa kaikki kappaleet mahdollisimman uskollisesti. Rectum Group keikkaili ympäri Pohjois-Suomea esiintyen lähinnä ikätovereilleen. Bändi koki aikanaan niin sanotun luonnollisen kuoleman jäsenten musiikki-intressien irtautuessa toisistaan.

Rectum Groupin jälkeen Hannu veljineen soitti nimettömäksi jääneessä yhtyeessä, jonka kanssa he osallistuivat Kotkan taidetapahtumaan. Bändi soitti jazzia ja sen treeneissä näkyi jammailukulttuuri.

Veljesten tiet erosivat 1970-luvun loppupuolella. Hannu soitti vuonna 1977 tanssimusiikkia rahaa ansaitakseen ja armeijan käytyään hän alkoi opiskella Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa. Koulussa hän osallistui bänditoimintaa erilaisissa kokoonpanoissa rockia ja jazzia soittaen. Hannu vietti kesänsä Rovaniemellä töitä tehden ja osallistui samalla erilaisiin soittoprojekteihin.

Hannu sai työpaikan Rovaniemen Steinerkoulussa vuonna 1986 ja muutti siksi perheineen takaisin kotipaikalleen. Hän myi soittimensa ja piti parhaana keskittyä pelkästään opettamiseen. Hiljaiselo ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, sillä hän sai töitä Hannu Merkun säestäjänä ja osti lopulta uudet soittopelit. 1990-luvun taitteessa Hannu soitti taas veljensä kanssa tämän ja Veli-Matti Järvenpään bändissä, mutta perheenlisäys vuonna 1992 sai hänet eroamaan.

1990-luku kului sekä opettaessa että keikkoja tehdessä, ja vuonna 1999 Hannu liittyi Astman Brothers-bändiin. Bändi soitti sekä Jyväskylä Summer Jazz-festivaaleilla että Remu Aaltosen säestäjänä ja teki pieniä kiertueitakin. Merkittävä lisä olivat yhtyeen vierailevat tähdet joihin kuuluivat muun muassa Merja Larivaara ja Eeki Mantere.

Astman Brothers’n jälkeen Hannu on ollut mukana monessa eri kokoonpanossa ja musiikkiprojektissa. Hän aloitti työt läänintaiteilijana vuonna 2009 ja sai mahdollisuuden käyttää omia sävellyksiään.