Narrow Neck

"Maaliskuussa 2013 ensimmäisen kerran Narrow Neck -nimellä keikkaillut yhtye uusi vahvasti kokoonpanoaan vuoden 2018 alussa. Tukevasti irkkuperinteeseen nojaava akustinen soundi ja biisivalikoima yhdistettynä hulvattomaan toimintakulttuuriin luovat keikkailloista sekä kohtaamisista toinen toistaan hienompia tarinoita. Viimeisen vuoden aikana keikoilla on kuultu yhä useampia bändin itse kirjoittamia kappaleita, jotka live-tilanteissa ovat uponneet kuin saapas suohon! Narrow Neck -yhtye keikkailee Rovaniemellä muutaman kerran vuodessa perinteistä St. Patrick’s -viikonloppua ja irlantilaista pikkujoulua viettäen, sekä toki muissakin yhteyksissä tilaisuuden tullen. Perinteeseen kuuluu myös kaamoksen päättävä Inariin ja Utsjoelle suuntautuva viikonloppukiertue. Bändin toimenkuvaan kuuluu myös vahva yhteistyö muiden bändien ja muusikoiden kanssa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Uusimpana aluevaltauksena voidaan pitää The Arctic Celtic Gathering -festivaalin järjestämistä.

Bändin tuorein vahvistus jäyhien miesten joukossa on Suvi Puolakka. Suvi elää ja hengittää kelttiläistä kulttuuria tuoden vauhtia keikoille. Hänen sävykäs äänensä sopii hyvin kelttiläiseen musiikkiin. Yhtyeen fonetiikkavastaavanakin toimiva Suvi vastaa pääosin yhtyeen omien kappaleiden teksteistä ja suuresta osasta sävellyksiä.

Ikinuoren Juhani Suomisen karismasta huokuvat kymmenet vierailut Irlannissa ja Skotlannissa. Juhani kuljettaakin mukanaan monisatavuotista tarina-aittaa: Sen mitä Juhani ei ole tehnyt tai kokeillut, on hän itse keksinyt. Yhtyeen tee-se-itse -mies on rakentanut itse soittimensa (bodhrán, buzuki, banjo, cajoun). Käden jälki osoittaa huikeaa taituruutta, eikä monipuolinen soitantakaan jätä ketään kylmäksi!

Useissa eri rock-kokoonpanoissa soittaneen upeaäänisen Ville Förstin monipuolinen kitaransoitto sekä luova hulluus tuovat bändille uutta ilmettä ja sovituksiin eloa. Villen hulvaton huumori ja heittäytymiskyky sopivat yhtyeeseen kuin Guinness tuoppiin.

Taianomaisesti aikoinaan pöytälaatikosta löytynyt, pölyttynyt tinapilli sinetöi Antti Aholaisen instrumenttivalinnan, ja koko kelttikulttuuri vei miehen mukanaan johtaen mm. Narrow Neckin alkukokoonpanoon. Irlannissa ja Skotlannissa ahkerasti (olut)kulttuurin lähteillä matkusteleva Antti onkin vakuuttunut olevansa Arthur Guinnessin ottopoika suoraan alenevassa polvessa. Trad-taituroinnin lisäksi Antti säveltää pilliosiot yhtyeen omiin kappaleisiin ja laulaa vakuuttavalla raspillaan kelttitarinat tosiksi tähän päivään.

Yhtyeen alkuperäisjäsen ja videovastaava Kimmo Pallari on kuullut kaikki basistivitsit. Neljän kielen lisäksi Kimmo taitaa Juhanin opissa myös bodhránin koko ajan paremmin. Alapäästämme huolehtiva jämerä muusikko tuntee elämänvedet paremmin kuin omat taskunsa.

Lähde: Kotisivut (katsottu 1.4.2020)

 

"Narrow Neck Niin se alkoi vuonna 2007 Ressut Allstars nimellä tämän bändin taival. Pikkujouluihin treenasi neljä kitaraa ja salibändijoukkueellinen äijiä eri laulutaidoin populaarimusiikkia tapaillen. Ihan kivastihan se meni, ja päätettiin jatkaa treenaamista tuttujen biisien (kasaria, ysäriä ja vähän päivän poppiakin) parissa. Antti sitten toi kerran Elwoodin biisejä ja tinapillin treeneihin ja silloin minulla (Juha) välähti. Irkkumusaa se vois olla.

Pikkuhiljaa irkkubiisit lisääntyivät setissä ja yleisö tykkäsi. Soittimia tuli lisää ja roolit bändissä tarkentuivat. Kimmo otti hoidettavakseen bassot ja Harri alkoi opetella maniskan ja banjon kuvioita. Ainoastaan minulla säilyi kitara kädessä (näin pääsin helpommalla..heh ) ja Vellu jatkoi rytmittelyä Cajon-rummun päällä istuskellen. Yleisö kyllä usein ihmetteli, että eikö tuo yks tee muuta kuin istuu laatikon päällä.

Nyt bändin nimi on vaihtunut Ressuista Narrow Neckiksi. Tämä siitä syystä, että alkuperäinen idea bändin työnimen myötä oli jo erkaantunut ”säbästä” irkkumeininkiin ja tarvitsimme uuden identiteetin bändille. Nyt joukkoomme on liittynyt kauan kaivattu naisääni ja viulu Riitan hahmossa ja olemme ottaneet jälleen uuden askeleen kohti ihan oikeaa irkkusaundia. Treenilistassa on jo jokunen jigi ynnä muuta aitoa irkkumusaa. Toivottavasti jengi ihastuu ja tulee kuuntelemaan hyvää ja vähän erilaista musiikkia keikoillemme ja häppeninkeihin. Myös Irkkusessiot ovat lähteneet paikallisessa irkkubaarissa hyvin käyntiin ja toivotamme kaikki tervetulleeksi niihin".

Narrow Neck
Paikkakunnat: Rovaniemi
Perustettu: 2007
Aktiivikausi: 2000-2009, 2010-luku
Tyylisuunnat: Irlanti, kansanmusiikki, maailmanmusiikki
Kokoonpanossa vaikuttaneet: Antti Aholainen
Harri Vetri
Juha Alaraatikka
Juhani Suominen
Kimmo Pallari
Riitta Hyyppä
Suvi Puolakka
Ville Försti
Maija Karhumaa