The Trowied

"Trowiedin nimi kuulostaa näin ensi alkuun varsin tyylittömältä, mutta itse yhtye esittikin hyvin asiallista musaa. Bändin Valsan show oli yksinkertaisesti hieno keikka, jonka visuaalinenkin puoli oli kunnossa. Yhtyeen laulajan lavaliikehdintä oli vertaansa vailla, joka sinällään suomalailla bändeillä ei ole hallussa.

Sodankyläläisen Trowiedin musiikin tehoa lisäsi myös huomattavasti hieno valoshow, joskin musiikin teho olisi riittänyt jo yksistään vakuuttamaan kuulijat."

Lapin Kansa 11.7.1987

The Trowied
Paikkakunnat: Sodankylä
Aktiivikausi: 1980-luku
Tyylisuunnat: rock
Kokoonpanossa vaikuttaneet: Janne Kiuttu
Jarmo Korpela
Jori Kontio
Jukka Pekka Harrinkoski
Markus Kettunen
Mika Heikkinen
Petri Korhonen
Vesa Mattanen
Muuta: Kuva (c) Lapin Kansa.
Liitteet: The Trowied Sodankylässä. 11.7.1987 Lapin Kansa.