Tässä ja nyt

"Hannibal kertoo, että tätä levyä on tehty vuosia. Sitä, mikä siitä kuulijalle välittyy, on tehty vuosikymmeniä. 

 

Tässä ja nyt on ison kokemusmäärän summa. Se on surutta suomalaiskansallisilla otteilla maustettu matka funkin, jazzin ja hiphopin ytimiin.
 
Hannibal & Hot Heros ei ole ainoastaan opiskellut valtavaa määrää musiikkia ja elämää, vaan tunkeutunut kummankin tarjoamien tyylien ja sävyjen sisälle.
Näin uskaltaa kuuntelukokemuksen perusteella väittää, vaikkei suurinta osaa ryhmästä tunne lainkaan.
 
Kaikesta kuuluu eletty elämä, eivätkä kipeätkään kokemukset sen varrella ole näiden biisien myötä valuneet lainkaan hukkaan.
 
Niin kaukaiselta kuin se levyä kuunnellessa saattaakin kuulostaa, niin tämä on “erolevy”, Hannibal vastaa udeltaessa albumin teemaa.
 
Vaikka keitos on täynnä perinnettä monelta suunnalta, ja jättää tämän viikon trendit koluamatta, se on todella Tässä ja nyt.
Fonisti, tällä levyllä myös koskettimista vastaava Sami Sippola vahvistaa asian.
 
Musta meillä on sellainen asenne tekemiseen, että kaikki mitä tehdään on uutta. 
Biisi on vaan rakenne jota pidetään siellä taustalla, ja sitte free-asenteellla kohdellaan vielä lempeällä välinpitämättömyydellä. 
 
Kellään yhtyeen tekijöistä ei ole tarvetta itsensä tai osaamisensa todisteluun, ja se kuuluu parhaalla mahdollisella tavalla.
Hiphop-asenne on kuitenkin vahvasti läsnä Hannibalin kommentissa tekstisisältöihin ja siihen, mikä on vuosien saatossa muuttunut.
 
Musaa voi bilettää ja sillä voi tekijä leijua, vaikka se sisältäisikin vakavampaa tekstiä. 
 
Kahdeksan biisin levyllä liikutaan arjessa ja juhlassa, kiilottamatta tai suttaamatta kumpaakaan tarpeettomasti.
Räppärit tapasivat takavuosina painottaa aitouttaanTämä levy on aidompi kuin 90% kaikesta Suomessa koskaan räpätystä."
 
Lähde: Levy-yhtiön tiedote 8.2.2019

Tässä ja nyt
Julkaisuvuosi: 2019
Julkaisija: Monsp
Artisti(t): Janne Tuomi
Sami Sippola
Ville Rauhala
Hannu Stark