Aune Kuuva
Musiikillisessa kodissa varttunut, itseoppinut inarinsaamelainen lauluntekijä Aune Kuuva on laulanut pienestä pitäen.
Yhdessä Petri Raution ja Helena Hyvärisen kanssa Kuuva on tehnyt kaksi kasetillista uusia inarinsaamelaisia lauluja. Äijihkeädge (Ukonkivi) ja Kuurâh kullui (Kurikka kuului) on julkaistu yhdellä cd-levyllä vuonna 2004. Levyllä laulavat Kuuvan lisäksi Ilmari Mattus, Matti Morottaja, Anja Vest ja Heli Aikio. Kuuvan lauluista on tehty myös suomenkielinen levy Pohjoisen mystiikkaa (2004).
Kuuvan laulut käsittelevät luontoa, saamelaista elämää ja työtä.
Lähde:
Lehtola, Jorma: Laulujen Lappi - tarinoita haavemaasta, s. 320-321, 2007.
Samalta aikakaudelta |
---|
Veli-Pekka Hietala |
Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä |
Riku Murtomäki |
Tapani Kenttämaa |
Tomas Strålberg |
Samalta paikkakunnalta |
---|
Anna Morottaja |
Tauno Aikio |
Inarin Naiskuoro |
Irdon |
njihe |
ks. myös |
---|
Mikko Silander |
Jussi Reijonen |
Kittilän Pelimannit Ja Kuoro |
Anne Kallio-Oinas |
Mikko Hirvonsalo |
Aune Kuuva | |
---|---|
Paikkakunnat: | Inari |
Aktiiviura: | 1980-luku, 1990-luku, 2000-2009 |
Tyylisuunnat: | laulelmat, saamelaiset, viihdemusiikki |
Soittimet: | laulu |
Soolojulkaisut: |
Kuurâh kullui (1998 Inarinsaamenkielen seura) Pohjoisen mystiikkaa (2004 Inarin kunta) Pálgáh (2004) |