Lauri Pyyny

Lauri ”Lassi” Pyyny (1920-2001) oli torniolainen hanuristi, joka tunnetaan parhaiten Ilta Tornionjoella -valssistaan. Se on vuosien saatossa noussut rakastetuimmaksi Torniojokea käsitteleväksi lauluksi. Pyynyn tuotantoon kuuluu myös kolmisenkymmentä muuta omaa kappaletta, joista osan on sovittanut Toivo Kärki.

Ensikosketuksen musiikkiin Pyyny sai isältään Uunolta jonka instrumentteihin kuuluivat niin haitari kuin viulu. Myös kotipiirissä usein vierailleet Korkalan veljekset toivat lisäintoa musiikkiopintoihin. Uuno Pyyny kuului Raumon nuorisoseuran vakiosoittajiin ja sotien jälkeen Lassi seurasi hänen jalanjälkiään. Tapahtumasta riippuen nuorisoseuralla säesti tämän jälkeen aina Lassi Pyyny kavereineen. Pyyny soitti myös näytelmäsäestyksiä Taivalkoskea ja Kaulinrantaa myöten.

Ensiyhtyeensä Lassi perusti ostettuaan ensimmäisen haitarinsa maaliskuussa vuonna 1945. Sävelpojat -yhtyeen muut jäsenet olivat saksofonisti-viulisti Viljo Andelin ja klarinetti-trumpetisti Veikko Kari. Pisimpään yhtyeen rumpalina toimi Kalevi Sankala. Sävelpoikien ohella Pyyny toimi myös soolohanuristina. Sota-aikojen jälkeen tanssikulttuuri oli nousukiidossa. Pyyny soittikin pääsääntöisesti viitenä iltana viikossa soolona sekä Sävelpoikien kanssa.

Sävelpoikien suurimmaksi ongelmaksi muodostui ohjelmiston kehittymättömyys. Tuohon aikaan nuotteja ei ollut helposti saatavilla ja siksi uusien kappaleiden harjoitteleminen hankaloitui. Sävelpojat oli loppuvuosinaan työväentalon vakiotanssittaja ja yksi Tornion suosituimmista yhtyeistä, kunnes se laittoi pillinsä pussiin vuonna 1952.

Yhteistyö Toivo Kärjen kanssa sai alkunsa loppuvuonna 1945, Pyynyn pyytäessä Kärjeltä apua kolmen kappaleen sovitukseen. Maksu tapahtui rahan sijasta kahvilla, sillä elintarvikkeet olivat etelässä kortilla. Yksi näistä kolmesta kappaleesta oli Ilta Tornionjoella, johon Viljo Eskelinen teki sanat kappaleen rakenteen vakiinnuttua. Kappale kuultiin ensimmäistä kertaa Esko Rahkosen laulamana. Vuosikymmenten saatossa siitä tuli rakastettu laulu, joka vakiinnutti paikkansa kuorojen ohjelmistoissa. Mm. vuoden 2012 Lapin tangokuningas Mika Jefremoff on levyttänyt kappaleen.

Pyyny oli myös perustamassa vuonna 1977 Tornion harmonikkakerhoa yhdessä Erkki Matinlassin, Ilmari Keski-Luopan, Teuvo Kalliolan ja Valtter Forslundin kanssa.

Lähde:
Junttila, Arto: Poppia Väylän pyörtheistä II. Musiikkijuttuja Tornionlaaksosta 1600-luvun Antti Keksistä 2000-luvun Lordiin, s. 79-86, 2014

Lauri Pyyny
Taiteilijanimi: Lassi
Paikkakunnat: Tornio
Aktiiviura: 1940-luku, 1950-luku (1945 - )
Tyylisuunnat: tanssimusiikki
Soittimet: harmonikka
Yhtyeet: Sävelpojat