Markku Tranberg
"Aavasaksan kultakurkku", Ylitorniossa vuonna 1950 syntynyt Markku ”Markus” Tranberg nautti esiintymisestä jo nuorena. Ensimmäisen virallisen keikkansa Markus teki 12-vuotiaana paikallisen Pop 64-yhtyeen solistina. Myöhemmin yhtye laajeni ottaen nimekseen Finnpop Five ja Markus alkoi laulamisen lisäksi soittaa bassoa. Noin 16-vuotiaana hän liittyi Intro-bändiin, jonka solistina hän lauloi yhdessä Tarja Ylitalon kanssa.
Vuonna 1969 Markus tuli toiseksi Iskelmäjahtikiertueella ja pääsi levyttämään yhteissinglen kilpailun voittajan kanssa. Markuksen levytyksestä ”Viimeinen kevät” onkin tullut suosittu keväisten juhlien laulu.
Seuraavana vuonna Markus sai levytettäväkseen Toivo Kärjen säveltämän kappaleen ”Jos vielä oot vapaa”. Singlen B-puolella levytettiin ”Vain kotka lentää aurinkoon” ja pian molemmat kappaleet nousivat listoille. Markus jatkoi levyttämistä 1970-luvun puoleen väliin saakka, mutta uusia hittejä ei osunut kohdalle. Vuonna 1979 julkaistiin kuitenkin Markuksen ensimmäinen pitkäsoitto, Sydän yhtyi sydämeen.
1980-luvulla Markus lauloi Tulipunaruusut-yhtyeen solistina ja levytti muutaman pikkuhitin. Vuonna 1985 hän osallistui iskelmäkilpailuun Kevään Sävel ja sisällytti kilpailukappaleensa ”Suoraan sydämeen” samana vuonna julkaistulle toiselle albumilleen. Pitkän levytystauon jälkeen Markus levytti vuonna 2001 singlen, joka sisälsi valssit ”Neidonryöstö” ja Siuronsalmen Sanna”.
Lähde:
Latva, Tony: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, s. 274–275, 2004.
Lehtola, Jorma: Laulujen Lappi - tarinoita haavemaasta, s. 185, 2007
Samalta aikakaudelta |
---|
Inarin Naiskuoro |
Tuomo Riipi |
Flaming Skull |
Vertti Virta |
Elephant |
Samalta paikkakunnalta |
---|
Tre-Funk III |
Rauno Keskitalo |
Niilo Sirola |
Antti Lantto |
Sanansaattajat |
ks. myös |
---|
Matti Waenerberg |
Teijo Laine |
Katja Lukin |
Pailakan Jokerit |
Heidi Haapasaari |