Seppo Hanski

Seppo Hanski (1942–1995) syntyi Kemissä, mutta muutti nelivuotiaana perheensä mukana Rovaniemelle. 15-vuotiaana hän alkoi soittaa vetopasuunaa soittokunnassa, mutta hankki sitten saksofonin. Musiikillisiin vaikuttajiin kuuluivat jazzmuusikot Stan Getz, John Coltrane ja Charlie Parker.

1950-luvun lopussa Hanski liittyi Tommi Lainkarin tanssiorkesteriin. Pohjois-Suomea kierrellyt bändi soitti sekä iskelmiä että jazzia. Hanski osallistui usein rovaniemeläisiin iskelmälaulukilpailuihin ja 1960-luvun alussa hän sijoittuikin toiseksi yhdessä niistä kappaleella ”Night and Day”.

Hanskin ensimmäinen levytys oli vuonna 1965 julkaistu single ”Anneli Anneli Anneli”. Seuraavana vuonna valmistui twist-fox-henkinen sovitus kappaleesta ”Dona Dona”, joka oli Suomen myydyin single-äänite koko loppuvuoden ajan. Suurin menestys oli kuitenkin vuoden 1967 iskelmä ”Erehdyin kerran”. Vuonna 1977 julkaistiin Hanskin ensimmäinen LP-levy, Ihmisten joukossa, jossa oli nimenomaan Hanskia varten tehtyä ohjelmistoa.

Hanski levytti yhteensä noin neljäkymmentä laulua, mutta hänen uransa katkesi ääniongelmiin vuonna 1983.

Lähde:
Lehtola, Jorma: Laulujen Lappi - tarinoita haavemaasta, s. 146–147, 2007.

Seppo Hanski
Paikkakunnat: Kemi, Rovaniemi
Aktiiviura: 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku
Tyylisuunnat: iskelmä, jazz, tanssimusiikki
Soittimet: laulu, pasuuna, saksofoni
Yhtyeet: Tommi Lainkarin Yhtye
Soolojulkaisut: Anneli, Anneli, Anneli/Tummatukka (1965 Fazer)
Dona dona/Mustat enkelit (1965 Fazer)
Lilie/Minä soitan sulle illalla (1965 Fazer)
Kovaonnisen go go/Minä olen nuori (1966 Fazer)
Muista minua/Toiveajattelua (1966 Fazer)
Painan vain pääni/Kun sydän rakastaa (1966 Fazer)
Sua hyväilen/Erehdyin kerran (1967 Fazer)
Ihmisten joukossa (1977 Satsanga)
Ihmisten joukossa (1977 Satsanga)
Muistojen kukka/Annan ja Pentin laulu (1977 Satsanga)
Parhaat (1978 Satsanga)
Parhaat (1978 Satsanga)
Muistoja (1983 Polarvox)
Muistoja (1983 Polarvox)
Annan ja Pentin laulu/Muista minua (1990 Polarvox)
Muista minua (1991 Polarvox)
Muista minua (1991 Polarvox)
20 suosikkia - Dona, dona (1996 Fazer Records)
20 suosikkia - Dona, dona (1996 Fazer Records)
Erehdyin kerran - levytyksiä vuosilta 1976-1980 (2014 Rocket Records)