Sami Saari

Savukoskelainen Sami Saari on rovaniemeläistynyt bassokitaran ja heavyrockin vannoutunut kannattaja. Paitsi että hän soittaa bassoa, hän on myös sellaisen itse rakentanut. Tosin Samin rakentama basso ei ole mallia ”tavis”, vaan kysymyksessä on peräti kahdeksankielinen, oktaavikielillä varustettu soitin, jollaisella mm. Led Zeppelinin John Paul Jones soitti legendaariset kuvionsa yhtyeen Presence-klassikolle vuonna 1975. 

Samin kotona ei juurikaan musiikkia harrastettu, eikä hän itse ollut kiinnostunut musiikista ennen kuin siirtyi yläasteelle. Tapahtui nimittäin niin, että Savukosken kirjastossa Samin käteen sattui kasetti, jonka kannessa pitkätukkainen platinahiuksinen hirviö ohjaili liekkien keskellä pirunnäköistä, punaista marionettia. Kysymyksessä oli tietysti Iron Maiden –yhtyeen maineikas albumi Number Of The Beast, jonka kappaleet tekivät nuoreen Samiin lähtemättömän vaikutuksen. Äänitettyään kasetin itselleen mankka vasten mankkaa –periaatteella alkoi samalla nuoren heavydiggarin varustautuminen; kasettikokoelman karttuessa hiukset saivat lisää pituutta ja farkkuliiviin ilmestyi bändilogoja ja näyttäviä selkälippuja. Tämä kaikki johti siihen, että oli aika valita itselle soitin. Koska kaikki muut tuntuivat olevan sähkökitaran perään, Sami halusi olla erilainen ja valita astetta järeämmän instrumentin. Niinpä lievästi myös Steve Harrisin vaikutuksesta sopivaksi sotakirveeksi heavyn mättämiseen valikoitui bassokitara, tarkemmin määriteltynä Ibanez Roadster ja hiukan myöhemmin vahvistimeksi Epiphone Regent.

Vuonna 1988 jo lukioikäinen Sami kutsuttiin basistiksi perusteilla olevaan bändiin.  Yhdessä kaverinsa kanssa hän ryhtyi työstämään riffejä, ja kun mukaan saatiin vielä rumpali ja laulaja, he nimesivät yhtyeensä Red Armyksi. Kaksi vuotta kasassa ollut yhtye koki olemassaolonsa aikana muutamia jäsenvaihdoksia, ja viimein se lakkasi olemasta kun Sami sai uuden kutsun, tällä kertaa armeijan harmaisiin.  Varusmiespalveluksen jälkeen Sami pakkasi tavaransa ja muutti vaimonsa opiskelupaikan perässä pariksi vuodeksi Kalajoelle Pohjois-Pohjanmaalle.  Vuonna 1993 irtosi opiskelupaikka Rovaniemen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta, jossa hän opiskeli seuraavat kuusi vuotta teollista muotoilua. Bassoa Sami soitteli muutamia jamisessioita lukuun ottamatta lähinnä omaksi ilokseen, välillä ollen jopa kokonaan soittamatta. Vaihdettuaan eräänä päivänä bassoonsa katkenneiden tilalle ehjät, kiinnostus soittamiseen heräsi uudelleen. Pian Sami soitteli työpaikkansa pommisuojassa rumpuja soittavan työkaverinsa kanssa viikoittain parituntisia terapiasessioita, jotka tosin keskeytyivät parin vuoden jälkeen rumpalin muutettua Savonlinnaan.  

Jo opiskeluaikoina Sami oli pyöritellyt ideaa oman soittimen rakentamisesta. Vuonna 2010 hän lopulta ilmoittautui kansalaisopiston soitinrakennuskurssille ja sai lopulta saikin kahdeksankielisen basson valmiiksi Manowarin Joey DeMaion innoittamana.  ”Basso on voimakas instrumentti, joka on olennainen osa yhtyeessä. Basso huomataankin yleensä silloin, kun se puuttuu kokonaan”, sanoo ikuinen basisti Sami.

Sami Saari
Paikkakunnat: Savukoski, Rovaniemi
Aktiiviura: 1980-luku, 1990-luku, 2000-2009, 2010-luku
Tyylisuunnat: heavy rock
Soittimet: basso
Yhtyeet: Red Army