Bat & Ryyd
1980-luvun lopulla perustetun suomiviihdeduo Bat & Ryydin takaa löytyivät posiolainen Oiva Mursu ja kemijärveläinen Juha Soppela. Batilla ja Ryydillä oli kuitenkin erilliset hahmohistoriansa kuten esimerkiksi myöhemmin Mr. Lordilla. Pikkuoravaäänillä laulaneen parivaljakon sanoitukset olivat uskaliaita olematta kuitenkaan rivoja. Omaperäiset esiintymisasut seurasivat keikalta toiselle ja lavashow sisälsi muun muassa saunomista.
Bat & Ryyd tuli alun perin tunnetuksi Lapin alueradion hupailuohjelmista. Ensimmäinen single julkaistiin omakustanteena vuonna 1989. Se pysyi kahdeksan viikkoa myyntitilastojen ykkösenä ja se esitettiin musiikkivideona silloisen TV3:n Jukebox-ohjelmassa. Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen albumi, Ehtaa tavaraa, jota myytiin kultalevyn edestä neljässä päivässä. Kaiken kaikkiaan Bat & Ryyd on julkaissut useamman albumin, yhden kokoelmalevyn ja lukuisia singlejä.
Sekä Mursu että Soppela toimivat myös DJ:nä ja radion musiikkiohjelmien vetäjinä.
Lähteet:
Lapin Kansa 19.11.1989
Lapin Kuriiri 22.11.1989
Seura 1.12.1989
Samalta aikakaudelta |
---|
Dodge Of Death |
Middletown |
Olavi |
Channel Four |
Jukka Hinkkanen |
Samalta paikkakunnalta |
---|
Iiris Jakola |
Arto Kerkelä |
Aira Alakurtti |
Kati Heikkilä |
Marketta Alajoutsijärvi |
ks. myös |
---|
Jarmo Hannula |
Tuomo Kuure |
Virpi Kätkä |
Markku Ketola |
Reijo Kumpulainen |