Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo Orkesteri
Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo on Rovaniemellä tammikuussa 2012 yhtyeen keulahahmon, Otto Mikkolan perustama yhtye. Arktisen Voodoon musiikissa yhdistyy lappilainen melankolia yhdysvaltalaiseen lauluperinteeseen, josta se lainaa bluesia, kantria sekä folkia. Viisihenkinen orkesteri on julkaissut yhden omakustanteen, joka julkaistiin CD:nä sekä C-kasettina loppuvuodesta 2012. Seuraava julkaisu on kaavailtu vuodelle 2015. Ahkerasti ympäri Suomea keikkaillut, sekä muutaman kerran ulkomaillakin vieraillut yhtye on saanut tunnustusta vangitsevasta sekä karismaattisesta esiintymisestä.
Yhtyeestä sanottua: ''Warren Ellisin aikainen Bad Seeds dokaa kotipolttoista Ounasjokivarren pahimpien juoppojen kanssa vaaran sillä rinteellä, jonne aurinko ei paista. '' - Niko Aslak Peltonen
"Keikan katsominen tuntui samalta, kuin itsensä turpaan lyöminen, useaan kertaan minuutissa. Mutta samaan aikaan nauttisi siitä" -Kalle Tarkiainen
Samalta aikakaudelta |
---|
Remes |
Kipe Karjalainen |
Jani Liimatainen |
Petri Torkell |
Jami Peltoniemi |
Samalta paikkakunnalta |
---|
Kimmo Hautajärvi |
Esko Saari Yhtyeineen |
Polttoitsemurha |
Sami Somersaari |
Lapin Kapinalliset |
ks. myös |
---|
Iina Harju |
Seppo Hannula |
Edi And Stone Deafs |
Kari Kinnunen |
Veli-Rekka Ollila |
Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo Orkesteri | |
---|---|
![]() | |
Paikkakunnat: | Rovaniemi |
Perustettu: | 2012 |
Aktiivikausi: | 2010-luku |
Tyylisuunnat: | blues, folk, maailmanmusiikki, rock |
Kokoonpanossa vaikuttaneet: |
Antti Keskipoikela Matti Kanabro Tatu Ollikainen Tuomas Autti Pekka Kumpulainen Teemu Puotiniemi Otto Mikkola |
Julkaisut: |
Viimeisen tuomion pasuuna (2012 Omakustanne) Viimeisen tuomion pasuuna (2012 Omakustanne) |
Muuta: | Kuva julkaistu artistin luvalla. |