Jaakko Gauriloff

Vapaa saamelaistaiteilija Jaakko Gauriloff on alkuperältään kolttasaamelainen, joka nykyisin laulaa koltankielisiä lauluja. Hänen populaarinmusiikin taustansa on kuitenkin 1960-luvun iskelmä-kentässä. Gauriloff kuuli iskelmää jo lapsuutensa Petsamossa enonsa grammarista, jonka uumenista kuunneltiin mm. Tatu Pekkarisen ja Olavi Virran kappaleita. Innostus iskelmämusiikkiin syttyi 1950-luvulla Ivalossa, kun paikkakunnalle tuli vierailemaan itse Olavi Virta. Näkemästään innostuneena 15-vuotias Gauriloff alkoi itsekin laulaa iskelmiä ja osallistui vuonna 1961 Sodankylässä järjestettyyn iskelmäkilpailuun, jonka myös voitti. Kolme vuotta myöhemmin tämä Suosikki-lehdessä ”maailman pohjoisimmaksi iskelmälaulajaksi” ristitty nuori nellimöläinen saavutti pronssia iskelmälaulun SM-kilpailusta ja kierteli parin viikon ajan yhdessä Virran kanssa.

Muutettuaan vuonna 1970 Rovaniemelle Gauriloff perusti Kaamos-yhtyeen ja vaihtoi laulukieleksi koltan. Seuraava vuonna hän esitti laulujaan televisiossa. Vuosina 1975–76 Gauriloff konsertoi ja levytti Helsingissä yhdessä Nils-Aslak Valkeapään ja Åsa Blindin kanssa. Levy ”De cabba niegut runiidit” sai varsin ristiriitaisen vastaanoton, kun esim. Helsingin Sanomien kriitikon mielestä musiikki ei ollut ”aitoa saamelaisten musiikkia”.

Puolustuspuheenvuorosta vastasi puolestaan Heikki Laitinen, joka vastusti puhdasoppista perinnehysteriaa ja saamelaiskulttuurin museoitumista. Vuonna 1981 Gauriloff lisäsi vettä myllyyn esittämällä Levyraadissa ”maailman ensimmäisen saamenkielisen reggae-kappaleen” "Tanja" jääden ainoastaan pisteen Tom Jonesin jälkeen.

Samaisella vuosikymmenellä Gauriloff työskenteli myös läänintaiteilijana ja teki Ilpo Saastamoisen kanssa säveltenkeruumatkoja ympäri Kalottia Tromssan yliopistolle. Yhteistyöstä syntyi levy (1992) Kuä`ckkem suäjai vuel´nn (Kotkan siipien alla). 1990-luvulla Gauriloff toimi Äkäslompolossa toteutetun legendaarisen Velho-trilogian (1993–1999) solistina. Gauriloff on esiintynyt uransa aikana ympäri maailmaa aina Japania ja Yhdysvaltoja myöten. Jaakko Gauriloff laulaa ja esiintyy edelleen tilauksesta. Vuonna 2005 ilmestyi cd-levy ”Luommum mä ´dd – Lumottu maa. Hänen viimeisin julkaisunsa ”Tuoddri Tuokken – Tuntureiden takana” julkaistiin vuonna 2009.

Lähteet:
Lehtola, Jorma: Laulujen Lappi – tarinoita haavemaasta, s. 148-150, 2007
Jaakko Gauriloffin puhelinhaastattelu 11.4.2011