Esa Rautiainen
Alunperin Laitakarista tuleva kitaristi Esa Rautiainen asettui Tornioon vuonna 2006. Soittamisen ja levyttämisen lisäksi Rautiainen on toiminut musiikin opettajana ja tuottajana. Yhdessä puolisonsa Elina Söderströmin kanssa Rautiainen on esiintynyt nimellä Trio Rosmariini.
Lähde:
Junttila, Arto: Poppia Väylän pyörtheistä II. Musiikkijuttuja Tornionlaaksosta 1600-luvun Antti Keksistä 2000-luvun Lordiin, s. 197-201, 2014
Samalta aikakaudelta |
---|
Harri |
Aira Alakurtti |
Saaga Lauri |
The Drag Race Band |
Pekka Vitikka |
Samalta paikkakunnalta |
---|
Kalevi Sankala |
Juha Orre |
Mika Jefremoff |
Mysteeri |
Polar Night Fandango |
Esa Rautiainen | |
---|---|
Taiteilijanimi: | Esa |
Paikkakunnat: | Tornio |
Aktiiviura: | 1980-luku, 1990-luku, 2000-2009, 2010-luku |
Soittimet: | kitara |
Yhtyeet: |
Essenthia Mustaparta Ensemble Visanordica |
Soolojulkaisut: |
Esa (Wille Söderström) Esa (1999) Kaupunkien lapsi (2003 Pr. O.N. Olavi Narviken) Valkeaa (2012 Greatsounds) Trokareita & Kylttyyriä (2021 Outokaira Tuottamhan) |