Nils-Aslak Valkeäpään musiikillinen ura oli hyvin monipuolinen. Häneltä luonnistui musiikkityylit kantrista laulelmiin joiuista puhumattakaan, joihin hän ennennäkemättömän ennakkoluulottomasti yhdisteli jazzia. Annukka Hirvavuopio-Laitin mukaan ennen Valkeapään vuonna 1968 julkaisemaa Joikuja-levyjä saamelaista populaarimusiikkia ei ollut olemassa. Paroni Paakkunaisen kanssa Valkepää julkaisi 1980-luvun taitteessa useita levyjä: Sámi eadnan duoddariid (1978), Davás ja geassai (1982) ja Sápmi, vuoi Sápmi! (1982), mutta jo ennen trilogiaa hän oli julkaissut laulelmallisen kokoelmalevyn Vuoi, Biret-Máret, vuoi! vuonna 1974.

Myöhemmin Valkeapää laajensi ilmaisuaan entisestään Veli-Pekka Lehtolan sanoin ”saamelaisen sinfonian” suuntaan. Sápmi lottázan 1-2 (Saamenmaa, lintuseni 1992) sisältää osia mm. edellä mainitun trilogian musiikista. Lopulta Valkeapää valjasti käyttöönsä sinfoniaorkesterin soittimet päätyen viimein sulauttamaan mukaan koko luonnon. Tästä esimerkkinä luonnonäänistä rakentuva radiosinfoninen teos Goase dusse Loddesinfonija. (Lintusinfonia, 1994.)

Valkeapään aloittaessa lapsena joikaamisen, sitä pidettiin vielä syntinä. Valkeapään itsensä mukaan joiku ei olekaan pelkkää musiikkia, vaan saamelaisten kommunikointitapa. Olennaista on vapaamuotoisuus: ”Siinä voi tehdä melkein mitä haluaa.”

Lähteet:

Hirvasvuopio-Laiti, Annukka: Gárddi luhtte lávddi ala – Poroaidalta esiintymislavalle
Lehtola, Veli-Pekka: Saamelainen nykymusiikki (www.galdu.org)
Lindfors, Jukka: Ailu Valkepää toi joiun julkisuuteen (www.yle.fi)
Äänitetietokanta www.fono.fi