Kaamea Rangaistus
Suomipoppia, rockia ja balladeja soittava Kaamea Rangaistus perustettiin vuonna 1998 Torniossa autotallibändinä. Pian bändin kolme jäsentä saivat mukaan neljännenkin ja niin Suomen ainoa poliisibändi oli syntynyt.
Bändi esiintyi ensimmäisen kerran samana vuonna Tornion kihlakunnan poliisilaitoksen pikkujouluissa. Sittemmin se on esiintynyt erilaisissa yksityisyystilaisuuksissa ja tehnyt esimerkiksi kesäisiä torikeikkoja. Vuonna 2001 bändi soitti Helsingissä poliisimessuilla ja syksyllä 2005 Oulussa Turvaa Tenaville-päivässä. Bändin toiminta valjastettiin myös hyötykäyttöön. Virkapukuinen bändi kiertää kouluja ja päiväkoteja valistaen lapsia esimerkiksi liikenteen ja päihteiden vaaroista musisoinnin lomassa.
Bändi on julkaissut kaksi levyä. Vuonna 2005 ilmestyi Ei tartte auttaa…, jonka kappaleet ovat bändin jäsenten tekemiä. Neljä vuotta myöhemmin julkaistiin Myrskyssä merellä, jonka kappaleet ovat alun perin Anna Järvenkylän vuosina 1948–1953 kirjoittamia tekstejä.
Samalta aikakaudelta |
---|
Kimuli |
Virpi Tyni |
Kai Jaakkola |
Little Wing |
Joni Salo |
Samalta paikkakunnalta |
---|
Cretin Family |
Harri Pyykkö |
Lauri Pyyny |
Zacharius Carls Group |
Pasi Tainio |
ks. myös |
---|
Jukka Martikainen |
Uni |
Tanssiorkesteri Yön Taika |
Tähti Maunuvaara |
Arch Angel |
Kaamea Rangaistus | |
---|---|
Paikkakunnat: | Tornio, Kemi |
Perustettu: | 1998 |
Aktiivikausi: | 1990-luku, 2000-2009, 2010-luku |
Tyylisuunnat: | popmusiikki, rock, tanssimusiikki |
Kokoonpanossa vaikuttaneet: |
Pentti Koskimäki Pasi Jantunen Reino Keskitalo Ari Alatalo Tuomo Kunnari Timo Kauppi Jussi Toiviainen |
Julkaisut: |
Ei tartte auttaa (2005 Kaamea Rangaistus) Myrskyssä merellä (2009 Kaamea Rangaistus) |