Olavi Tissari
Olavi Tissari (1918-1986) syntyi Lohjalla, mutta muutti vuonna 1952 Ylitornioon opettajaksi. Tissari perusti kuoron ja kiersi soittamassa häissä ja hautajaisissa. Hän esitti etenkin kansanlauluja, jotka olivat varsinkin yleisön iäkkäämmälle osalle tuttuja.
Kuoron lisäksi Tissari ohjasi ja auttoi nuoria musiikin pariin. Hän esiintyi paljon Anneli ja Esko Kätkän sekä Seppo Leinon kanssa. Tissari oli myös lauluntekijä, jonka teksteissä kuvataan työtä, työttömyyttä, turismia sekä Aavasaksan ja Tornionjoen aluetta ja sen ihmisiä.
Tissarin lauluja ovat levyttäneet eniten Anneli Kätkä ja Bo Lindgren. Yksittäisiä nauhoituksia ovat tehneet mm. Kauko Simonen, Eero Magga sekä Tissarin tyttärenpoika Jaakko Laitinen, joka Orkestar Business Class -yhtyeen kanssa esitti Laukkukauppias-tekstin.
Lähde:
Junttila, Arto: Poppia Väylän pyörtheistä II. Musiikkijuttuja Tornionlaaksosta 1600-luvun Antti Keksistä 2000-luvun Lordiin, s. 47-55, 2014
Samalta aikakaudelta |
---|
Intro |
Jorma Hietala |
Six Savages |
Plastic |
Seppo Nieminen |
Samalta paikkakunnalta |
---|
Aleksi Välimaa |
Jukka Tissari |
Anneli Kätkä |
Heikki Oja |
Esko Kätkä |
ks. myös |
---|
Erkki Kitti |
Lankomiehet |
Takarajan Karajan |
Irja Vuomajärvi |
Tunturilaulajat |
Olavi Tissari | |
---|---|
Taiteilijanimi: | Olli |
Paikkakunnat: | Ylitornio |
Aktiiviura: | 1960-luku, 1970-luku |
Tyylisuunnat: | kansanmusiikki, laulelmat |
Soittimet: | kontrabasso, laulu |
Liitteet: | Musisointi tekee elämästä värillisen. Lapin Kansa 20.11.1976 |