Peyton Place
1980-luvun alussa perustetun Peyton Placen jäsenet olivat kotoisin paitsi Rovaniemeltä myös Ranualta. Bändi soitti heviin kallellaan ollutta melodista hardrockia ja enimmäkseen omia, englanninkielisiä kappaleitaan. Uransa loppupuolella se panosti esitystensä visuaaliseen puoleen muun muassa vuokraamalla savut ja valolaitteistot.
Vuonna 1985 bändi tuli kolmanneksi rockin SM-kisoissa. Seuraavana vuonna se levytti Helsingissä ainoan singlensä ”Cool Man Fool Man” ja esitti lisäksi kokoelmalevyllä Lappi Rock I kappaleen ”Rolling over midnight”.
Rovaniemen lisäksi Peyton Place esiintyi myös Helsingissä ja muualla Suomessa, ja keikkailipa bändi myös Pohjois-Ruotsissa ja Norjassakin. Peyton Placen toiminta loppui vuonna 1987 laulaja Jukka-Pekka Nuutisen kuolemaan.
Lähde:
Nieminen, Risto: Pop Rovaniemi rock, s.67–70, 1993.
Samalta aikakaudelta |
---|
Kari Keränen |
Irma Tapio |
Toivo Keränen |
Olli Leino |
Jouko Körkkö |
Samalta paikkakunnalta |
---|
Arto Suopajärvi |
Jukka Hämäläinen |
Pick Up Band |
Älärm! |
Diesel Black |
ks. myös |
---|
Jani Hautajärvi |
Ua Corra |
Queen Blue |
Kotitodellisuus |
Matti Nietula |
Peyton Place | |
---|---|
![]() | |
Paikkakunnat: | Rovaniemi, Ranua |
Perustettu: | 1981 |
Lopetti toimintansa: | 1987 |
Aktiivikausi: | 1980-luku |
Tyylisuunnat: | heavy rock |
Kokoonpanossa vaikuttaneet: |
Jarmo Saitajoki Jouni Mäkelä Juha Petäjä Jukka-Pekka Nuutinen Jyrki Jeffremof Markku Ylinampa Veijo Buska |
Julkaisut: |
Rovaniemi orkkaa 85 (1985 Roin nuorisovuoden toimikunta) Fool man, cool man/Rollin' with the masters (1986 Pyramid Musiikki/Finnlevy) Lappi rock I (1986 Discopole / Lapin äänilevyteollisuus) Lappi rock I (1986 Discopole / Lapin äänilevyteollisuus) |
Muuta: | Valokuva 1985 (c) Lapin Kansa. |
Liitteet: | Heavy a'la Peyton Place. LK 25.02.1983 |
Jukka-Pekka Nuutinen. LK 14.03.1987 | |
Ei mikään nyyhkybändi. Lapin Kansa 18.2.1983 | |
Peyton Place ei hajoa vaan julkaisee levyn. Kaleva 15.4. | |
Rotko otti ja meni Kittilään. LK 16.11.1984 | |
Rovaniemellä vankkaa rockia. PS 16.7. | |
Rytmilän häiriö korjasi rockpisteitä. Lapin Kansa 16.10.1982 | |
- Peyton Place sijoittui toiseksi SM-rockin Lapin osakilpailuissa |