The Beats

Vuonna 1963 perustettua The Beatsia on sanottu Rovaniemi-popin pioneeriksi. Risto Juntusen sekä Esa ja Veikko Niemisen perustama bändi soitti koulubileiden lisäksi muun muassa Valistustalolla tanssiorkestereiden lämmittelijänä. Suuremmat yleisöt bändi keräsi kiertäessään Lappia englantilaisen The Renegadesin kakkosbändinä. The Renegades innostui rovaniemeläisistä ja tarjosi heille mahdollisuuden soittaa myös Italiassa heidän kanssaan. Bändin jäsenillä oli kuitenkin vielä koulut kesken, joten he joutuivat hylkäämään tarjouksen.

Toivo Kärjen kanssa neuvotelleen bändin oli tarkoitus julkaista oma levy. Suunnitelma kariutui, sillä yhtyeen jäsenet eivät olleet valmiita muuttamaan Helsinkiin. Loppuaikoinaan The Beatsin soitinvalikoima laajeni ja bändi alkoi esittää keikoilla omia, Risto Juntusen säveltämiä ja sanoittamia kappaleita. Ne esitettiin ajalle tyypillisesti englannin kielellä. Bändi soitti viimeisen keikkansa vuonna 1968.

Lähde:
Nieminen, Risto: Pop Rovaniemi rock , s. 23-25, 1993.

The Beats
Paikkakunnat: Rovaniemi
Perustettu: 1963
Lopetti toimintansa: 1968
Aktiivikausi: 1960-luku
Tyylisuunnat: popmusiikki, rock
Kokoonpanossa vaikuttaneet: Esa Nieminen
Veikko Nieminen
Risto Juntunen