Battaglia

Battaglia Nobility voitti rockin SM-kisat vuonna 1971. Yhtye osallistui Pohjois-Suomen karsintaan vain muutaman keikan soittaneena. Loppukilpailussa Helsingissä taakse jäivät niin Riki Sorsan Who-kopio Zoo ja ähtäriläisen Pekka Tammilehdon (myöh. Topi Sorsakoski) Kalle Kiwes Blues Band.

"Vibraattona roiskittiin mikkeihin kolmen miehen voimalla estoitta ja pysyttiin melko kiitettävästi sävelessä", Suosikki kehaisi.

Battagliaksi nimensä lyhennettyään yhtye pääsi levyttämään. Singlen lisäksi syntyi ensimmäinen lappilainen pop-albumi Rokkisavotta (1974). 1980-luvulla Battaglia hajosi, mutta kasattiin ajoittain keikkoja varten.

"Etelän tanssijärkkärin kuullessa porukan olevan Torniosta, tai yleensäkin Pohjois-Suomesta, kaatuu keikat päällensä. Ehkäpä Battaglia on nyt onnistunut lyömään itsensä läpi. Keikkoja etelässä riittää. Ja kun yksi on päässyt pintaa hipaisemaan, on muitten helpompi seurata perässä."

-Lapin kansa, 18.9.1974

Lähteet:
Junttila, Arto: Poppia Väylän pyörtheistä - Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta, s. 62-78, 2003. 
Lehtola, Jorma: Laulujen Lappi - t
arinoita haavemaailmasta, s. 183, 2007.


------------------------------

Kesällä 2021 Battaglia esiintyi Torniossa Umpitunnelin ulkolavalla. Bändi soitti sekä vanhoja että aivan uusia kappaleita. Kokoonpano: Esa Joensuu, Markus Haapala, Kyösti Viitala,
Raimo Ahokas, Hannu Turunen ja Jake Voutilainen sekä Matti Adolfsen.